Tietoa kennelistä

Perustin Talvitien Kennelin 2012 Uuraisille. Olen pitkän linjan ajokoiraharrastaja jo toisessa sukupolvessa. Isälläni on ollut ajokoiria1960-luvulta saakka ja jäniksenmetsästysvietin olen saanut verenperintönä. Metsästyskausi kuluu pitkälti jäniksenmetsästyksen parissa. Kuulun metsästysseuroihin Karstulassa, Uuraisilla, sekä Saarijärvellä ja voisin sanoa metsästämisen olevan minulle elämäntapa. Toimin Keski-Suomen Ajokoirayhdistyksen hallituksessa.
 
 
Uuraisilla olen asunut vuodesta 2005. Ensimmäisen kokonaan oman koirani hankin 2009 Jänovaaran kennelistä. Jänövaaran Siru on erittäin hyväluonteinen ja kaunis ajokoira, jonka ajoa on ilo kuunnella. 
 
 
Toisen koirani hankin kesällä 2013 Meripojan kennelistä Torniosta. KVA Meripojan Hely. Helyn ensimmäisestä pentueesta jätin itselleni Talvitien Tiukun ja toisesta pentueesta Talvitien Soinnun.
 
Kevään 2014 Sirun ensimmäisestä pentueesta jätin nimiini KVA Talvitien Viiman, jonka koti on isäni luona.
 
 
Koska olen itse saanut ajokoiraharrastamiselta paljon, haluan tukea nuorten ajokoiraharrastusta ja pyrin lahjoittamaan jokaisesta pentueesta yhden pennun uudelle, alle 25-vuotiaalle ajokoiraharrastajalle. 
 
 
 

Kurssit ja koulutukset:

  • Ylituomari 4.1.2023
  • Ylituomarin erikoistumiskoulutus (AJOK) 2-3.4.2022
  • Ylituomarin peruskurssi 31.10.2021
  • Koetoimitsijakurssi 13.8.2016
  • Kennelnimi myönnetty 2.7.2012  
  • Kasvattajasitoumus 8.3.2012
  • Kasvattajan peruskurssi 15.8.2010
  • Palkintotuomarikurssi 28.9.2009